Tulevaisuuden Suomi rakentuu jännitteiden ja vastakohtien varaan

Näin Japanista katsottuna tuntuu siltä, että viimeaikoina Suomessa tuntuisi olevan vallallaan aika lamaantunut ja kyyninen ilmapiiri. Naapurimaat ovat paljon kilpailukykyisempiä ja osaavat myynnin meitä paremmin, pakolaisia otetaan maahan aivan liian paljon, ja koulutuksesta ollaan leikkaamassa resursseja. Ei hyvältä näytä!

On ilmiselvää, että Suomen pitää ratkaista uusia ongelmia uusin tavoin. Vanhoilla keinoilla tai ajatusmalleilla Suomea ei saada nousuun ja yhteiskunnan yleissävyä positiivisempaan suuntaan. Mietin tätä asiaa itse asiassa aika paljon ollessani Helsingissä kesälomalla elokuussa ja sain kirjoitettua muutamia ajatuksia paperillekin.

Tekstini pääsanoma oli se, että tulevaisuuden Suomea rakennetaan jännitteiden ja vastakohtien varaan, ja esimerkkinä käytin tässä Japania, jossa nyt olen työskennellyt ja asunut hieman yli vuoden verran. Teksti ei ole mikään manga/ninja/sake -fiilistely, vaan ulkopuolisen pohdintoja kahdesta maasta. Yhtäältä olen suomalainen, mutten asu Suomessa, ja toisaalta en ole japanilainen, vaikka asunkin Japanissa.

Tämä liminaalitilasta kumpuava teksti väittää, että Suomen tulisi rohkeasti ammentaa menneisyydestä ja perinteistä kilpailutekijöitä, joilla voimme erottautua globaalilla tasolla massasta. Jos apinoimme muita, mikä siinä tapauksessa tekee Suomesta houkuttelevan kohteen ulkomaisille sijoituksille tai ammattilaisille?

Eli: ollaan rohkeasti erilaisia – ja fiiliksissä siitä! Toivottavasti en ole yksin erilaisuuden ja positiivisuuden varaan rakentuvan Suomi-kuvan kanssa.

Alla teksti kokonaisuudessaan ja tässä PDF-muodossa. Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle teksti ei kelvannut, mutta toivottavasti se tätä kautta herättää keskustelua ja inspiroi!

heart_blog

***

Tulevaisuuden Suomi rakentuu jännitteiden ja vastakohtien varaan

Suomea on monessa asiayhteydessä kutsuttu Pohjolan Japaniksi, ja kyseinen rinnastus tuntuu edelleenkin olevan sangen hyvin maatamme kuvaileva vertaus. Väestömme ikääntyy hurjalla vauhdilla, prosesseille löytyy prosessi, teknologinen osaamisemme on maailmanluokkaa, ja meidänkin talouskasvumme matelee. Ikäviin yhtäläisyyksiin ei kuitenkaan kannata keskittyä vaan siihen, mitä me voisimme Japanista oppia tänään.

Taloudellisten kysymysten, poliittisen päätöksenteon tai maahanmuuttajien integraation osalta Japanista kannattaa hakea pääasiassa varoittavia esimerkkejä, joten huomio Japanissa kannattaakin kiinnittää vastakohdista kumpuavaan luovuuteen.

Japanissa käyneet ovat varmasti useaan otteeseen todenneet, miten hienoa on nähdä pieni buddhalaistemppeli kätkettynä kahden massiivisen pilvenpiirtäjän väliin. Kuriositeettiarvoa tällä perinteiden ja postmodernismin yhteiselolla toki on, mutta sen todellinen arvo löytyy vielä pintaa syvemmältä. Toinen esimerkki vastakohtien välisestä jännitteestä löytyy muotoilun puolelta: vuosikymmeniä, ellei peräti jopa vuosisatoja, vanhoja elementtejä ja valmistusmenetelmiä hyödynnetään uusissa tuotteissa hyväksi, ja lopputuloksena syntyy hyvin usein myös kaupallisesti merkittäviä ratkaisuja.

Ja vielä yksi tapaus ihmisten liikkuvuudesta ja kotiseuturakkaudesta. Vaikka japanilaiset nuoret muuttavatkin nykyään enenevässä määrin työn perässä maalta suurkaupunkeihin, on heillä kuitenkin vahvat siteet synnyinpaikkaansa. Useat palaavat kotiseudulleen muutaman vuoden työskentelyn jälkeen hyödyntääkseen suuryrityksestä saatuja oppeja jonkin uuden rakentamiseen, kun taas toiset ammentavat kotiseutunsa rikkauksia luodakseen jotakin uutta tarjottavaa ei vain Japanille vaan koko maailmalle.

Miten tämä sitten liittyy Suomeen ja Suomen globaaliin kilpailukykyyn? Alahuhta ja Borg (HS Vieraskynä 15.4.2015) peräänkuuluttavat dynaamisempaa ja yritteliäämpää tulevaisuuden Suomea, ja samanlaista retoriikkaa tarjotaan muuallakin ratkaisuksi taloutemme nykytilaan. Erityisesti vallalla tuntuu olevan ajatus siitä, että Suomen pitäisi entistä vahvemmin suunnata katseet tulevaisuuteen ja globaaliin talouteen. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, päinvastoin, mutta mikä tässä mantrassa tekee Suomesta ainutlaatuisen? Jos kilpailutekijämme tulevaisuudessa tulevat olemaan edistyksellisyys ja globaalisuus, mikä meistä silloin tekee ainutlaatuisen?

Revontulet, joulupukki, Angry Birds, ja koulutusjärjestelmämme ovat kaikki ilmiöitä, jotka ovat saavuttaneet globaalin tietoisuuden ja arvostuksen, ja joista itsekin olemme ylpeitä. Mutta näissäkin ylpeys tulee siitä, että muut ovat huomanneet niiden arvon. Entä, jos olisikin niin, että ilmiöistä, joista itse olemme ylpeitä, saavuttaisivat globaalin arvostuksen?

Väitän, että me suomalaiset ja Suomen taloudesta välittävät voisimme oppia paljon siitä, miten Japanissa ammennetaan voimavaroja vastakohdista. Hyvä esimerkki vastakohtien tuomien jännitteiden hyödyntämisestä on kehitteillä oleva Iron Danger –elokuvaprojekti, joka hyödyntää digitaalisia kerrontakeinoja tuodakseen Kalevalan uusille kuluttajasukupolville sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Kyse on siis vastakohtien tuomista jännitteistä sekä siitä, miten opimme tunnistamaan ja arvostamaan ympärillämme olevien asioiden, ihmisten, ja ilmiöiden rikkauden. Kasvuyrittäjyystapahtuma Slush oli hyvin pitkään pienen piirin fiilistelyä, mutta itsepäisyydellä – sisulla – ja luovalla hulluudella ilmiö kasvoi globaaliksi ilmiöksi, joka laajeni kuluvan vuoden huhtikuussa myös Japaniin mittavalla näkyvyydellä. Slush onkin monella tapaa hyvä esimerkki uudesta suomalaisesta itsetunnosta ja ylpeydestä, joiden pohjalta voidaan rakentaa uusia menestystarinoita.

Erityisesti nyt, leikkausten ja synkistelyn vaivaamassa Suomessa, on tarvetta uudistumiselle. Entiseen emme voi enää palata, mutta menneisyydestämme voimme oppia ja ammentaa uudistumisvoimaa. Japanissa tämä on ymmärretty, vaikka toteutus ontuukin paikoin. Tulevaisuuden Suomea tulisikin näin ollen rakentaa traditioiden ja uuden luomisen jännitteiden varaan. Vastakkainasettelua jatkamalla mikään ei muutu.

Miikka J. Lehtonen

Tokion yliopiston apulaisprofessori

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *